Elämää suurempaa

Saarna Viinikan kirkossa 27.1.2012 (Daniel)

Rippikoulusunnuntai, kaikki tämän vuoden riparilaiset paikalla. Myös vanhemmat on kutsuttu.

Joh. 6:16-21

Minun pyyntöni ja rukoukseni on, että Jumala tekisi tämän saarnan aikana neljä ihmettä. (Sinulle, joka luet tätä jälkikäteen netissä: rukoukseni on, että nuo neljä ihmettä tapahtuisi sinun tätä lukiessasi.) Tiedän, että tämä on paljon pyydetty ja saattaa äkkiseltään tuntua kohtuuttomalta. Mutta vielä enemmän tiedän sen, että Jumala lupaa kohtuuttoman suuria asioita. Kohtuuttomaan pyyntööni lisään siis vielä suuremman toiveen. Toivon ja rukoilen, että nämä ihmeet eivät olisi vain hetkessä iskeviä kipinöitä, vaan että tulevien kuukausien aikana nämä ihmeet kasvavat ja tuottavat hedelmää meidän sydämissämme ja elämässämme. Jos koet, että voit yhtyä pyyntöihini, kutsun sinut kanssani rukoilemaan ja odottamaan Jumalalta ihmettä.

Päivän evankeliumitekstin äärellä haluan muistuttaa: vetten päällä kävely on mahdotonta. Jeesus on kiinnostunut tekemään sinun elämässäsi jotain mahdotonta. Älä pienennä Jumalaa luulemalla, että hän on kiinnostunut vain ”mahdollisista” asioista!

Ensimmäinen ihme, jonka Jumala tekee evankeliumitekstissä ja jonka hartaasti toivon tapahtuvan juuri nyt meidän keskellämme on se, että Jumala nostaa myrskytuulen puhaltamaan. Opetuslapset lähtevät soutamaan järvelle ilman Jeesusta ja myrsky yllättää heidät. Äkkiseltään saattaa tuntua erikoiselta ajatus, että myrsky on Jumalan lähettämä (eivätkä kaikki tekstiä näin tulkitsekaan). Mutta myrsky on itse asiassa tavattoman arvokas ja tärkeä asia: se paljastaa monta kallisarvoista asiaa: opetuslasten avun tarpeen, veneen riittämättömyyden, lopulta myös Jeesuksen vallan ja jumalallisen luonnon.

Toivon, että minä en ole ainoa, jonka sydän tässä huoneessa myrskyää. Toivon, että en ole ainoa, joka Aamulehden luettuaan joutuu toteamaan, että se, mihin me olemme menossa herättää minussa valtavaa levottomuutta. Toivon, että en ole ainoa, joka on lopen kyllästynyt siihen, että turvaa etsitään taloudellisesta tasapainosta, rahasta, tavarasta, ihmisistä. Toivon, että en ole ainoa, joka on väsynyt pelon kahlitsemaan elämään, jossa kaupungin valot ovat linnoitus pimeässä. Tämä kaikki on heiveröinen vene, joka ei kestä mitään myrskyä.

Joskus aikoinaan oltiin huolissaan ennen kaikkea ”syrjäytyneistä nuorista”. Joskus aikoinaan nuorisopapin tehtävä varmaan oli tyynnyttää ja rauhoitella sanoen: ”Älä keikuta venettä.” Rehellisesti sanottuna, minä olen huolissani nuoresta, joka ei syrjäydy. Olen huolissani siitä, jolle kelpaa uraputki, kaupasta ostetut unelmat ja valmis paikka maailmassa. Olen huolissani siitä, jolle meidän yhteiskuntamme vene riittää.

Minä kaipaan myrskyä, joka kääntää meidän maailmamme nurin. Kaipaan myrskyä, joka lähtee liikkeelle meidän sydämistämme: mullistaa sen, mikä meille on elämässä tärkeää ja ravistelee perustuksia myöten mukavuudenhalumme ja tyytyväisyytemme. Kaipaan myrskyä, joka kaataa ahneuteen, vallanhimoon, kilpailuun ja itsekkyyteen perustuvan maailman.

Jeesus, puhalla meihin tuuli, joka muuttaa maailmaa. Tee meistä myrsky, joka muuttaa tämän maailman sinun rakkaudellasi!

Toinen ihme, jota haluan pyytää on se, että Jeesus voisi kävellä sen ulapan yli, joka erottaa meidät hänestä.

Kun myrsky yllättää opetuslapset, he ovat kaukana Jeesuksesta. Jeesus jäi toiselle rannalle rukoilemaan. Oikeastaan tämä kuvapari sanoo jotain tavattoman tärkeää. Kuvittele rinnakkain kaksi kuvaa: toisessa myrskyävän aallokon keskellä kamppaileva vene täynnä hädissään olevia miehiä, jotka taistelevat henkensä edessä; toisessa kuvassa vuorella yksinäisyydessä rukoileva Jeesus. Tähän kuvapariin voisi tiivistyä yksi jumalakuva. Missä Jumala on silloin, kun maailmassa on hätä? Missä Jumala on, kun lapsi kuolee sodan keskellä? Missä Jumala on, kun hänen nimessään tapetaan? Missä Jumala on, kun hänen lapsensa taistelevat henkensä edestä – ja toisinaan häviävät taistelun?

Vetten päällä kävelevä Jeesus on vastaus tähän huutoon. Tämän ihmeen pointti ei ole siinä, että ”voi kun Jeesus on taitava, kun osaa kävellä veden päällä, vähän siistiä!” Tämän ihmeen pointti – tekisi mieli sanoa, että koko kristinuskon pointti – on siinä, että Jumala tulee hädässä olevan ihmisen luokse.

Tämän ihmeen haluaisin tapahtuvan tänään meidän keskellämme. Haluan, että Jumala ylittää sen, mikä meille on mahdotonta ylittää – että Jumala tulisi meidän luoksemme, meidän sydämiimme, koteihimme, rippikouluihimme. Jumalalle mitkään esteet eivät ole tiellä. Hänellä on valta kulkea meidän mielemme muurien läpi.

Jeesus, kävele esteitten yli, astu myrskyn läpi minun elämääni.

Kolmas ihme, jonka haluan pyytää Jumalan tekevän tässä ja nyt, meidän keskellämme, on myrskyn tyynnyttäminen. Kerran Jeesus tyynnytti myrskyn sanallaan. Tänään minä pyydän, että hän tyynnyttäisi myrskyävän sydämen.

Sama ääni, joka tyynnytti myrskyn, puhuu sinun sydämellesi. Vain tuon äänen takia on tämän kirkon seinät pystyssä. Vain tuon äänen takia lähdemme riparille. Tuon äänen puhumia sanoja me toistamme vieläkin, kahdeksankymmentä sukupolvea myöhemmin.

Jeesuksella on edelleen valta tyynnyttää myrsky. Jeesuksella on edelleen valta muuttaa epätoivoinen ahdistus varmuudeksi, rauhaksi ja toivoksi. Jeesuksen äänen voi kuulla kaikkein kirkkaimmin särkyneellä sydämellä. Rohkeus ei ole pelkojen puutetta tai niiden katoamista. Rohkeus on sitä, että kohtaa pelkonsa.

Jeesus, tyynnytä myrsky minussa. Anna minulle sinun rauhasi, anna rohkeus kohdata pelot ja vaikeudet.

Neljäs, ja viimeinen ihme, josta päivän evankeliumi puhuu on perillepääsyn ihme.

Evankeliumissa opetuslapset ovat kutsumassa Jeesusta mukaan veneeseen, kun yhtäkkiä ollaankin jo perillä. Jos laskeskelee Johanneksen antamia arvioita siitä, miten pitkä matka oltiin kuljettu ja verrataan niitä Genesaretinjärven mittoihin, voidaan todeta, että perille pääseminen tapahtui ihmeellisen äkkiä. He ikään kuin ilmestyvät keskeltä järveä, myrskyn keskeltä, poutaiseen rantaan.

Meille tämä ihme muistuttaa siitä, että Jumalalla on vastaukset ja ratkaisut lähempänä kuin luulemmekaan. Meidän elämämme on alusta loppuun hänen kädessään ja hänellä on valta viedä meidät perille siihen hyvään, jonka hän on meille valmistanut. Ymmärrätkö mitä tämä tarkoittaa? Jumalalla on suunnitelma koko maailmaa varten! Koko maailmankaikkeutta, joka ainutta ihmistä, kansakuntaa, planeettaa, tähteä, galaksia ja tähtisumua varten! Meidän Jumalamme on suurien suunnitelmien Jumala! Mikä ihme, että tämä Jumala haluaa tulla meidän luoksemme ja kohdata kasvoista kasvoihin!

Jeesus, vie meidät perille asti. Anna meille tulevaisuus ja toivo.

Sinulle, joka luet tätä saarnaa netissä, haluaisin antaa vielä pari kysymystä pohdittavaksi sekä pari lukuvinkkiä, jos haluat jatkaa tutkiskelua.

Pohdittavaksi:

1. Saako Jumalalta pyytää ihmeitä? Mikä on ihmeiden merkitys terveessä ja tasapainoisessa uskossa?
2. Mikä maailmassa on sellaista, jonka olisi hyvä herättää meissä myrskyävää vastustusta?
3. Millä tavoin päivän evankeliumi vastaa kysymykseen: missä Jumala on, kun maailmassa on hätää ja kärsimystä?

Lukuvinkkejä:

Yksi aika mielenkiintoinen juttu, jota tämänkin evankeliumitekstin kanssa voi tehdä, on vertailla sitä muihin versioihin samasta kertomuksesta. Tämä kohtaus löytyy nimittäin myös Matteuksen ja Markuksen kertomina. (Matt. 14:22-33 ja Mark. 6:45-52) Pääkohdat menevät suurin piirtein samalla tavalla, mutta muutamia kiinnostavia erojakin on. Markuksen evankeliumiahan usein pidetään vanhimpana, niin myös tämän kohtauksen kohdalla näyttää siltä, että Markuksen versio on vanhin, jota sekä Matteus että Johannes käyttävät lähteenään. Matteus kuvaa merkittävän jatkon tapahtumalle Jeesuksen ja Pietarin välillä.

Toinen lukuvinkki on Psalmi 107. Varsinkin jos luet Johanneksen evankeliumin kuudennen luvun kokonaan, löytyy todella merkittäviä yhtymäkohtia. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että Johannes varmaankin tarkoituksella kertoo tapahtumista tätä Psalmia ajatellen.

Kolme ajatusta viinistä

Viinikannu on muutakin kuin hauska sanaleikki, taustalla on myös ihan vakaa kristillinen ajatus. Viini on tärkeä vertauskuva Raamatussa, siitä puhutaan Uudessa testamentissa aika monessa kohdassa. Viini ei ole lainkaan vieras piirre kristillisessä kuvastossa. Olen tähän poiminut kolme varsin erilaista kohtaa, joissa Raamattu puhuu viinistä.

Jeesuksen parempi viini

Jeesuksen ensimmäinen julkinen tunnusteko liittyy viiniin. Tästä voit lukea tarkemmin Johanneksen evankeliumista (Joh. 2:1-12). Siellä kerrotaan, miten Jeesus osallistui hääjuhlaan Kaanaan kylässä. Hääjuhlassa loppui viini kesken ja Jeesus pelasti juhlat muuttamalla vettä viiniksi. Miksi Jeesus muutti veden viiniksi? Oliko hänelle niin tärkeää, että ihmiset saivat viiniä juodakseen? Pitikö hän niin tärkeänä asiana sitä, että juhlissa saadaan nauttia viinistä?

Avaimena tämän raamatunkohdan ymmärtämiseen on jae 11: ”Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.” Jeesus teki tunnusteon. Tunnusteon tarkoitus on, että sillä Jeesus ilmaisee oman kirkkautensa. Jeesus ei siis ensisijaisesti ole huolissaan siitä, että onkohan nyt ihmisillä varmasti täällä juhlissa tarpeeksi viiniä. Tuskin Jeesus siitäkään päällimmäisenä murehtii, että onkohan nyt kaikilla kivaa juhlissa. Jeesuksen ensisijainen tarkoitus on omilla teoillaan näyttää ihmisille oma kirkkautensa ja antaa ihmisille mahdollisuus nähdä pieni väläys Jumalan hyvyydestä ja suuruudesta.

On tavattoman tärkeää muistaa, että Jeesuksen tunnusteot ovat merkkejä taivaasta. Jeesus haluaa tunnusteoillaan näyttää, millainen Jumalan valtakunta on. Jumalan valtakunta on sellainen, että juhlassa ei lopu viini, vaan se hyvä, mitä Jumala tarjoaa ylittää kaikki odotuksemme.

Jumalan valtakunta on siis jotain mahtavaa, jotain parempaa kuin hienoin viini. Ihan merkityksellinen yksityiskohta sekin, että ne, jotka maistoivat Jeesuksen tarjoamaa viiniä, pitivät sitä parempana, kuin hääjuhlaan varattua, hyvää viiniä.

Viinipuun oksat

Myöhemmin Johanneksen evankeliumissa on kohta, jossa Jeesus opettaa jotain tärkeää seurakunnasta ja kristittyjen yhteydestä. Jeesus vertaa yhteyttä viinipuuhun. (Joh 15:1-17) Jeesus sanoo: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat”. Aikamoinen kuva yhteydestä! Meillä on siis yhteys toisiimme, joka on jotain samankaltaista kuin oksien yhteys puuhun. Tässä on monta tärkeää asiaa opittavana.

Ensinnäkin tämä kuva antaa meille tarkan ohjeen siitä, millaista kristityn elämä on. Jeesus puhuu pysymisestä: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen.” Melkoinen lupaus! Pysyminen on tärkeä ajatus yhteyden kannalta. Jeesus ei puhu siis yhteyden luomisesta tai rakentamisesta, vaan siinä pysymisestä. Jumala luo yhteyden, meidän tehtävämme on ottaa se vastaan ja pitää siitä kiinni. Meitä ei yhdistä toisiimme yhteiset kiinnostuksen kohteet, musiikkimaku, vaatteet tai joku muu epäoleellinen asia. Meidät yhdistää Jeesus itse.

Toisekseen tässä on tärkeä esimerkki siitä, mitä kristittyjen yhteys tarkoittaa. Oksa ei ole puussa kiinni passiivisesti. Yhteys ei ole passiivista jököttämistä, vaan elävää vuorovaikutusta. Oksassa virtaa sisällä vesi ja mahla, jotka pitävät sen elossa. Samalla tavalla kristittyjen yhteyden suhteen: elävä suhde Jumalaan ja seurakuntaan pitää meidät elossa hengellisessä mielessä.

Älkää juopuko… viinistä

”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne.” (Ef. 4:18)

Minua ihmetyttää, että elämme kulttuurissa, jossa joutuu selittelemään sitä, että ei juo alkoholia. Jos istuu ravintolassa kaveriporukassa ja juo mehua, saattaa hyvinkin kuulla kysymyksen "mikset sä juo?" Tuskin kukaan kysyy kysymystä toisin päin: "Miksi sinä juot alkoholia?"

Luulen, että yleisin vastaus menee kutakuinkin näin: ”Juon rentoutukseni ja vapautuakseni, saadakseni mukavan tunnelman ja ilmapiirin.” Alkoholilla pyritään löytämään joku vapautuneisuus ja rentous, joka saa olon tuntumaan mukavalta.

Tässä voisi toisaalta olla hyvä syy myös olla juomatta. Onko aivojen sumentaminen kemian keinoin tosiaan hyvä keino rentoutua? Eikö vapautuminen ole mahdollista mitenkään muuten? Väittäisin, että rento tunnelma ihmisten välillä löytyy paljon paremminkin monella muulla tavalla. Suurin rentous, vapaus, rauha ja elämänriemu on sellainen, jota ei löydy pullosta.

Paavali tekee aivan hurjan vastakkainasettelun: ”Älkää juopuko viinistä… vaan antakaa Hengen täyttää itsenne”. Siis että viinistä humaltuminen ja Pyhällä Hengellä täyttyminen ovat jollakin tavalla vaihtoehtoisia! Älkää juopuko viinistä, vaan Pyhästä Hengestä. Luulen, että Paavali tarkoittaa jotain sellaista, että se, vapautuminen ja rentous, jota etsitään viinipullosta, löytyy paljon paremmin elävästä suhteesta Jumalaan. Halu rentoon tunnelmaan ja vapautumiseen on hyvä asia, ehkä pohjimmiltaan siinä on jopa kyse kaipuusta siihen, että rakkaus toteutuu ihmisten välillä. Samoin elämänilon kaipaaminen ja etsiminen on hyvä asia. Paavalin tarkoitus ei ole kieltää meiltä jotakin mukavaa, vaan päinvastoin antaa meille ohjeet, miten voimme löytää sen.

Viini on aika osuva vertauskuva elämänilosta. Ehkä siksi Raamatussakin puhutaan viinistä niin paljon. Toivon, että Viinikannu olisi hyvä kuva Viinikan seurakunnan nuorista myös siinä, että me voisimme olla ilon ja vapautumisen yhteisö. Ei sen takia, että sumentaisimme aistimme kemian avulla, vaan sen takia, että Jumala rakastaa meitä ja haluaa meille hyvää!

(Daniel, heinäkuu 2009)